Taas 365 päivää hukkaan heitettäväksi.

Oon vähän surullinen. En juhlinut uutta vuott mitekään, vaikka olisin halunnut. Viime vuoden aloitin istumalla pro-ana sivuilla, tämän vuoden (jota nyt siis on kulunut 6 minuuttia) aloitin täällä. Ensimmäinen asia jonka tein vuonna 2009 oli vastata humalaiselle isälleni joka esti kaukosäädintä "en tiedä". Hyvät muistot siitäkin, kiitos. Aloitin tämän vuoden kolme kiloa lihavampana, kuin viime vuoden. Onneksi se on kuitenkin aina vähemmän, kuin sitä edellinen.

Ja sitten ehdottomat uudenvuodenlupaukset:

1. Ole parempi ihminen.
2. Ole syntymäpäivään mennessä alipainoinen.
3. Ole protulla tavoitepainossa.
4. Rakasta enemmän.

Helvetti mua rupee itkettää. Tässä vuodessa ei oo ollu vielä mitään hyvää. Ehkä mä voisin valvoa aamuun asti ja miettiä surkeaa eläääni, ja kuinka taas kuvittelen parantavani sitä ensi vuonna. Katson miten pitkään voin olla syömättä vuonna 09. 14 minuuttia takana, kuinka monta edessä?

Nauttikaa kaikki.

Sick of being sick

Oon taas kipeenä. Nyt oksennustaudin sijasta on hirveä flunssa. En kuitenkaan jaksa valittaa sairaudestani sen enempää, sillä en jaksa kiinnostaa enää itseänikään.

Joulu lyhyesti: Söin sulkaata, torttuja ja kakkuja naurettavan paljon. Istuin autossa pari päivää kun sukuloitiin ympäriinsä. Katsoin tv:tä kotona, kun ei muuhun ollut energiaa. Lihoin kolme kiloa. Ja uusivuosi on vielä tulossa. Silloin taidan kuitenkin jäädä kotiin, sillä kaverini joiden kanssa haluaisin viettää aikaa ovat muualla, ja vihaan raketteja, joten en mene sukulaisillekaan. (Jollei pakoteta.) Taidan pelata paljon niin, että en tylsisty, mutta ajatukset pysyvät poissa ruoasta. En malta odottaa paranemista, että pääsen harrastamaan liikuntaa.

Vaatekauppojen alennukset alkoivat eilen. Äiti oli luvannut, että vie minut shoppailemaan hänen lompakollaan joululahjana. Sain kolme paitaa (joista yksi on niin kireä, etten kehtaa vielä käyttää sitä) ja farkut. Jimm&Jillissä oli sellainen valtava kasa farkkuja, joita lähti todella halpaan hintaan, mutta ongelmana oli, kuinka löytäisi sopivat farkut. Kasassa oli ehkä pari sataa paria farkkuja, ja tietenkin päällä olivat ne huippumalleille tarkoitetut koot, jotka eivät olleet kelvanneet kenellekään. Tuskallisen kaivelun tuloksena löysin siedettävän näköiset farkut, jotka olivat kokoa pienemmät, kuin miten normaalisti ostan farkkuni. Äiti työnsi minut niiden kanssa sovituskoppiin, koska ei selvästikän tiennyt, miten paljon olin lihonnut jouluna. Ihmeen kaupalla sain ahdettua ne päälleni ja tietenkin ne lähtivät mukaan kotiin. Nyt olen pitänyt niitä päälläni joknin verran kotona, ja ne istuvat erittäin hyvin. :) Jotenkin kohensi vähän mielialaa, että kaikesta painon noususta huolimatta, pidän nyt päälläni pienimpiä farkkujani vuosiin. (Ja näytän niissä hoikemmalta. ;> )


Yhyy pitää mennä keittään teetä. Kurkkuun sattuu niin paljon. :<

Mä tajusin tänään, että mun elämällä ei ole kuin yksi tarkoitus. Olla laiha. Sitten tajusin, miten naurettavaa se on. Mä en ole laiha. Mä en ole ikinä ollut laiha. Mä oon ollut ylipainoinen, mutta olenko mä silti yhtään parempi nyt? Mun pitäis olla motivoitunut, ja tehdä mitä tahansa, että pääsisin tavoitteeseeni, mutta mä vaan syön ja voivottelen, kun oon niin lihava. Mä en edes usko, että mulla on mitään syömishäiriötä. Joo mä jätän joskus syömättä, ja joo mä oksennan, ja joo mä oon joskus jopa laihtunut, mutta kukaan ei uskoisi sitä ulospäin. Mä en ole niin hajalla, kuin jotkut teistä. Mä oon joskus niin iloinen, etten edes tajua sitä. Sitten musta tuntuu, että mun elämä on turhaa enkä edes välitä. Se on turhaa, koska mä elän ollakseni laiha. Se mitä mä en ole. Mä luulin, että sh teki musta sen mitä mä olen, mutta mä olen vain tyhmä naiivi kakara, joka ei voi hyväksyä todellisuutta. Maailmassa on mua niin paljon ihmisiä, jotka on laihoja, koska ne on tehnyt töitä sen eteen, ja mä kehtaan kutsua itseäni syömishäiriöiseksi. Ja älkää ottako tätä postausta väärin. En ole itsetuhoisella tuulella tai mitään semmosta, vaan tajuan, että mun on kasvettava vähän lisää aikuiseksi ja lopetettava whineeminen jostain, minkä mä oon itse aiheuttnut.

Tänään olin todella äsryyntynyt, ja lähes sain pidätellä itkua, kun isä tuli tarjoamaan donitseja mulle. Kun sanoin ei, niin se ei uskonut, vaan rupes oikeasti kiusaamaan niin, että äidin oli sanottava sille, että lopeta, kun toinen yrittää oikeasti kattoa mitä syö. Olin juuri aiemmin vetäny puolet sulkaarasiasta. Oksensin sen kyllä heti ja menin lenkille, mutta oli silti huono omatunto, sillä olin syönyt sen perheen edessä, enkä ajatellut, että muutkin olisivat ehkä halunneet.

Okei nyt vedän syvään henkeä. Luulen, että mun uudenvuodenlupaus 09 on joko oikeasti päästä mun tavoitteeseen, tai pitää turpani kiinni. Mä haluan olla nätti protulla. (Hei jee, mun leiri on jo täynnä!)

Bla bla

Ensinnäkin, Mä olen AIVAN varma, että mun blogin värit on muuttuunut! Onko joku muu huomannut? Tai ehkä koneen väriasetukset on muuttunut... Ehkä vois uudistaa koko ulkoasun. (//Uudistin ne nyt kokonaan. ;> )

Kuitenkin, ne läskit tuli vähän myöhässä. Aamulla sain kivan yllätyksen, kun olin lihonnut puolitoista kiloa, ja sen oli pakko tulla juomisesta, koska olin syönyt normaalisti. Tänään piti lähteä Lempäälään kummitädin luo ja sitten shoppailemaan ideaparkiin, mutta nukuin taas 12 tuntia jonka jälkeen olin ruumiina, enkä suostunut lähtemään minnekään. Oon koko päivän katsonut tv:tä ja mäsäsillyt. Aika ironista. Lihoon, ja sit vaan syön vielä päälle. Muistan kun olin pieni läski tyttö ja yritin totuttaa itseäni ajatukseen, että tulisin aina olemaan se läski tyttö, enkä voisi tehdä sille mitään. Nyt on taas sellanen fiilis, mutta lähen kuiten lenkille, sillä olo on niin hyödytön, ja läskinä voin sitten ainakin sanoa, että yritin.

Niin ja have a fucking awesome christmas evebody! ;)

En oo ollu koneella vähään aikaan, ja tietenkin mua odotti täällä blogipostauksia kolmen päivän edestä. Oon lukenu (melkein) kaikki jo, mutten jaksanut ruveta vastaulemaan niihin. (Anteeks anteeks!! :'<<<)

Kuitenkin, olin lauantaina bileissä. Join ainakin muutaman kerran yli oman kalori tarpeeni, ja krapulapäivänä söin illalla, kuin pikku possu. Ja ihme tapahtui. Laihduin. Olin melko pitkään sellaisessa mitä vittua tilassa, ja kun tajusin olla ilonen olinkin vetänyt naamaan jo vähän kaikkea. Kattoo nyt sitten huomenna. Nyt pitää leipoa joulutorttuja. Ehkä rasvaisin jouluruoka. :/


YLIHUOMEN ON JOULU!!!! Huutomerkkiraiskaan teidät. ;) !!


!!!!

!!


!...

Moodswings

FUCK. :<<< Perkeleen vaikeeta, kun ei voi olla yhtä mieltä itsensä kanssa kahta yhtenäistä sekuntia. Ja sitten olen kamalan vihainen pienimmistäkin asioista. Esim tänään en saanut yhtä keittoa, jota olen jo pitkään halunnut, koska sitä ei ollut kaupassa. Sen sijaan sain yhtä toista, jota olin myös halunnut jo pitkään, mutta en suostunut syömään sitä, koska se oli väärää. Tein sitten pikanuudeleita.

Eniveis, tänään pitää leipoa helkkarin monelle kaverille banaanimuffineja ja tiikerikakkua ja piirtää päälle vielä kortteja. Ajattelin tosin, että joillekin kavereille voisi piirtää myöhemmin, skannata ne ja lähettää sitten sähköpostissa niin ettei tarvitse tänään siitä stressata. (Älä huoli S, mulla on sun molemmat kortit! ;D) Tänään mennyt jo vähän liikaa, kiitos äidin ostamien joulusuklaiden, mutta alle 700. Ajattelin olla enä äsyömättä, sillä on hieman huono olo makeasta, enkä välttämättä ehdi juoksemaan. Vaaka oli tänään kiltti.

Yllä mainitsemistani nuudeleista yksi kysymys. Tavallisissa vehnänuudeleissa on joku 400kcal/100g pusissa joka painaa 85g. Eli about 350cal per annos. Riisinuudeleissa on 193kcal/100g pussissa joka painaa 65g. Se tekee 125 per annos. Aina avlitetan, miten pahasta nuudelit ovat, joten on vaikea uskoa, että riisinuudeleissa voisi olla niin vähän kaloreita. Siksi heräsikin kysymys, ilmoittaako tuo luku valmiin annoksen kalorimäärän? Vesihän ei itsessään sisällä kaloreita, mutta se lisää nuudeleiden painoa. Pitäisi tehdä laki, jonka mukaan kaikki nää pitää ilmoittaa. :<

<3

Mä rakastan teitä kaikkia, ja mä halusin sanoa sen koska mulla on niin hyvä fiilis, ja te olette auttaneet mua. :) Musta tuntuu, että mä oon valmis tuleviin haasteisiin, ja että mulla on seiniä, joita päin kaatua, mutta ne ei ole kovia vaan ottaa mut vastaan ja kysyy "sattuiko?". Musta tuntuu, että vaikka mua epäilyttäis tuleva, vaikka mä pelkäisin ja haluaisin pysyä paikallani, mä voi ottaa askeleen eteenpäin ja ottaa sen seikkailuna. Seikkailussa saa eksyä. Seikkailussa ei tarvita karttaa. Seikkailussa piirretään omat karttansa. eteenpäin kulkiessa saa laulaa niin lujaa kuin haluaa, mutta saa myös olla hiljaa ja vain kuunnella. Pysähtyminen on sallittua, mutta taaksepäin ei saa katsoa. Lopussa ei odota mitään, sillä loppua ei ole. Seikkailu on elämän juhlaa. OTTAKAA ELÄMÄ SEIKKAILUNA!

Paranin. Menin tänään kouluun, mikä oli erittäin mukavaa, sillä tylsistyin eilen lähes kuoliaaksi. Koulussa oli tietenkin jouluruokailu, mikä tarkoitti, että syömään oli "pakko" mennä. Söin palan juustoa (kasvissyöjien kinkunkorvike), haarukallisen lanttulaatikkoa (heitin loput pois, sillä se oli oikeasti pahaa) ja näkkärin. Ja huomenna on riisipuuroa, josta olen kaikille kertonut pitäväni. Voiku kivaa. Kuviksen tunnilla join myös kupin kahvia mustana, mutta se on okei. Porukat (ainakin omien sanojensa mukaan) olivat vielä kipeitä, joten jouduin koulun jälkeen käymään kahdessa apteekissa etsimättä heille särkylääkkeitä ja muita apteekkijuttuja. Sen jälkeen jouduin vielä ostamaan heille kaupasta maito ja jättipussin kaakaota, mikä oli ehkä noloimpia kokemuksiani pitkään aikaan, sillä en ikimaailmassa koskisi siihen myrkkyyn. (Pelkkää suklaanmakuista sokeria!!) Lisäksi, kun edessäni oli köhkomistusköh, johon olin törmäillyt päivän mittaan, ja hän osti vain kokis zeroa ja jonkinlaisen leivoksen. Näin ihmisten ilmeet, kun he katsoivat kaakaopussiani. "Ei ihme, että tyttö on läski, kun on tuommoisen syömätavat." Halusin huutaa, että SE EI OLE MINULLE!" mutta olen jo kerran saanut porttikiellon kyseiseen kauppaan. :D Kotona söin vielä palan leipää ja ½ pussia lakua(=100g). Leipä oli vielä ok, mutta laku oli paha moka. Oksettaa vieläkin. Lenkillä tunsin, kuinka se pyrki ulos vatsastani, ihan kuin kehoni olisi tietänyt, että se oli pahasta, mutta olin päättänyt, etten enää oksenna.

Ei oikeastaan muuta. Huomenna vika päivä koulua! :)

//Muoksmuoks. Tyhjensin tänään vaatekaappiani, ja löysin jostain pohjalta farkut, joita olin pitänyt viimeksi kolme vuotta sitten. Muistin, kuinka kamalan vaikeaa niihin ahtautuminen oli ja millaisissa tuskissa oli, kun olin pitänyt niitä päälläni kokonaisen päivän, mutta pidin niitä, koska äitini sanoi, että ne hoikistivat minua. Päätin huvikseni kokeilla miltä ne näyttäisivät nyt päälläni, ja yllätyin positiivisesti, kun housut olivat aivan liian isot ja näyttivät melko hirveältä säkiltä vyötärön ympärillä. Olin iloinen, mutta se taas sai ajattelemaan, että kuinka läski sitten olenkaan ollut, kun nyt olen vielä tämmöinen ilmapallo? Hmm.. No pelasti kumminkin päivän.

Jee koko perhe on oksennustaudissa minut mukaan lukien. Huono uutinen on, että olo on kuin kuolisin. Hyvä uutinen on, että en pysty syömään. Ihme juttu, kun joka keskiviikko mulle tulee jotain niin, etten voi mennä kouluun. En oo käyny koko vuonna yhdelläkään kolmesta opon tunnista, sillä ne ovat olleen kekiviikkoisin. Opo tykkää. Toivon, että paranen viikonlopuksi, jotta voin hakea todistukseni, ja pääsen Tampereelle bileisiin.

Sitten mulla on vaaka ongelma. Tässä talossa on kolme vaakaa. Kaksi digitaalista ja yksi mekaaninen. Mekaaniseen en luota, joten en käytä sitä. Toinen digivaaka on vanha ja se on ollut alakerrassa niin kauan kuin voin muistaa. Toinen digivaaka on tänä syksynä ostettu ja piilossa huoneessani. Vanhempani eivät tiedä siitä. Oma vaakani näyttää hieman enemmän, mutta lasken painoni sen mukaan, sillä käytän sitä useammin. Tänään päätin lopulta tarkistaa kumpi vaaka on oikeassa. Otin kahden kilon jauhopuusin ja punnitsin sen molemmilla vaaoilla. Molemmat näyttivät tasan kaksi kiloa. Sitten, kun punnitsin itseni vaatteet päällä, näytti toinen 63,3 ja toinen 62,4. (tää taitaa olla eka kerta kun kirjotan täällä painoni. 8O) Eli toinen vääristää, mitä korkeammalle mennään. Taidan siis jatkaa painoni mittaamista omalla vaa'allani.

Mulla on ollut viime aikoina ihme kipuja juostessa, jos oon syöny samana päivänä. Mä päätin mennä huomenna tevydenhoitajalle siitä, mutten oo ihan varma uskallanko. En oo syöny tänään muuta kuin pipareita. Paljon pipareita. Enkä pystynyt oksentaman niitä. Äiti tuli juuri kysymään, olenko syönyt mitään tänään. Ei oikein pitänyt vastauksesta, mutta ei kukaan läskiä voi pakottaa syömään.

Sain tänään kuulla olevani nätti. :) Se tuntui ihan kivalta, mutta sitten ajattelin, että läskikin voi olla nätti. Aikasemmin tänä vuonna kaverini H oli ihastunut henkilöön R, joka olikin kusessa minuun, mutta kaiken draaman jälkeen he kuitenkin päätyivät yhteen. Jee. Rakkaus voittaa. Nyt ystäväni H2 on iskenyt silmänsä henkilöön J, joka sattumoisin taas tykkääkin tästä tytöstä. Sanoin, ettei se mun syyni ole! Henkilö H sanoi et einiin, vaan sen että oot niin nätti, ettei voi olla ihastumatta. Olin aluks että NOU, mutta tämän poikaystävä itse oli niin kertonut. Kiva. Paska. Onnea mulle. Pitääkö yläasteen olla näin vaikeaa? :D Anteeks hirvee selitys jostain teinidraamasta. Kukaan ei pakottanut lukemaan!!

Jäin tänään kiinni viiltelystä. Olin saunassa äitini kanssa kun hän kysyi mitä nuo jäljet reisissäni ovat. Kielsin kaiken, mutten usko että se meni enää läpi. Olen jo muutaman kerran parin viime vuoden aikana jäänyt kiinni arvista, mutta nämä olivat syvempiä kuin ennen. Joudun nyt kävelemään varpaillani kotona. En saa tehdä mitään, mikä saisi ihmiset älähtämään. Olen jo viime aikoina ollut tavallisakin kiukkuisempi ja "teini-ikäisempi". Juoksin äkkiä huoneeseeni piilottamaan päiväkirjojani. Heitin suurimman osan thinspokuvistani, painokäyristäni ja muista epäilyttävistä materiaaleista roskiin. Piilotin myös vaakani paremmin. Lounaalla söin kiltisti salaattia ja otin jopa lisää. En luovuttanut jälkiruokaani veljelleni vaan söin rahkan itse. En kadonnut vessaan syömisen jälken. Olen mahdollisimman normaali.

Alku ja loppu

Mä en jaksa enää. Mä en jaksa syödä, en jaksa hengittää tai välittää. Mä en halunnut syödä, mutta mä yritän olla normaali. Sanoin äidille, että älä enää osta mulle ruokaa. Se vastas, että älä viitti vitsailla tommosista. Mä tiedän, että se tietää. Se on tiennyt jo pitkään, mut se ei sano sitä ääneen.

Mun vartalo on läski. Se on arvilla ja mustelmilla ja se on mun oma syy. Läskin pitää kärsiä. Mulla on paha olla, mutta kukaan ei huomaa sitä. Jos mä sanon niin, ne luulee että se on vitsi. Mulla on tyhjä olo vaikka mä olen täynnä ruokaa. Se ei täytä mustaa aukkoa. Se ei auta. Mä en syö enää, ennen kuin oon laiha ja mä ansaitsen jotain hyvää. Mä lukittaudun mun huoneeseeni ja yritän pysyä elossa. Se on välillä vaikeaa, sillä mä tiedän etten ansaitse elää. Mä palelen.

Naurus on ontto.
Hymys vale.
Surus ei ole ansaittua.
Vuodat tyhjiin.
Kauneutes kuolee.
Mätänet sisältä.
Oot alasti kaikkien edessä, eivätkä ne pysty pidättelemään naurua.
Lopetan sun tuskas.

Eka ahmimispaskakohtaus yli viikkoon. Se tuli ihan tyhjästä. Olin jo päättänyt olla syömättä enää loppupäivänä, kun 500 kaloria oli mennyt, mut kun porukat tuli ruokakaupasta kontrolli vaan jotenkin lähti. En syönyt mitään rasvaista onneksi, mutta en voi enää lähteä lenille, sillä olen kamalan väsynyt, ja huomenna pitää herätä viideltä, sillä joudun menemään laulamaan hotellille firman jouluaamiaiselle. Ja palkaksi saan mitäpä muuta, kuin RUOKAA! Suklaata, leivonnaisia puuroa ja makeisia. En syö. Viime vuonna sorruin ja juoksin hoteelin vessaan tyhjentämään sisälmyksiäni, samalla kun vanhoja rouvia puuteroi neniänsä vessakopin ulkopuolella. Sanon olevani täynnä. Söin jo kotona. Liian helppoa. Ketin pidempään kuin olisin odottanut. Tänään oli hyvä päivä ahmia, sillä nyt jaksan taas rajoittaa syömisiäni pidempään.





En syö.
En syö.
En syö.
En syö.
En syö.
En syö, koska haluan näyttää tältä ->

Fat
fet
fed
fett
graisse
grasso
gordo
толстый
gruby
vet
ふとった(futotta)
肥胖
béo
मोटा
gemuk
gros
gras


Lihava, joillain eri kielillä. Jos satun nyt vaikka menemään Puolaan niin osaan heidän kielellä kertoa olevani pahoillaan siitä että olen läski. Hyvä kansainvälinen taito.

Aamu oli ihana. Heräsin kissa sylissäni, eikä ketään muuta ollut kotona. Raahauduin suihkuun ja takaisin tullessani päätin, että jäisin tänään kotiin. Vaa'alle noustessani olin erittäin tyytyväinen, sillä olin alimmassa painossani elokuun jälkeen. Hyvä minä. Koko päivän katselin digiboksille tallenettuja sarjoja ja elokuvia. The Rocky horror picture on ehkä randomein ikinä näkemäni elokuva. Lopussa olin ihan, että olipa hyvä leffa, mutta mikä se juoni oli? :D Syömiset meni hyvin lukuun ottamatta pienta kuivakakun palaa, jonka löysin leipien seasta. Päätin syödä sen heti, sillä olisin kuitenkin syönyt sen jossain vaihessa. Sitä paitsi se oli hyvää. Amistolaiset tekee parhaat ruoat. Palasin juuri lenkiltä, joka ei sitten ollut niin ihana. Pakkasen lisäksi lumi piiskasi naamaani ikävästi, eikä teitä oltu aurattu, joten koko matkanpotkin lunta edessäni vaivalloisesti. No, ehkä se poltti enemmän kaloreita.

Btw, minun pitää opetella thriller tanssi. Jee.

Minimaissi -> mini-ihminen

Eilen meni erittäin hyvin, tänään ihan ok. Kävin tänään kampaajalla. Hiukset ovat nyt melko paljon lyhyemmät ja tummemmat, mikä on hyvä. Muutos on hyvästä. (Kampaajalla käyti vaan on niin suhtettoman kallista.) Tein koko illan typeriä älynkehitys-tehtäviä, kaksi vielä jäljellä. Sekosin ihan täydellisesti kun sain vaikeimmat tehtyä. Hypin ympäri olohuonetta näytellen iloista äidilleni, mutta oikeasti toivoin sen polttavan kaloreita, sillä en päässyt lenkille tänään. Löysin ruokakaupasta uuden lempihyllyn itselleni. Aasia hyllyn päällä löytyy purkkivihanneksia. Bambua, vesikastanjaa ja minimaissia. Leukani varmaan kolhaisi lattiaa, kun katsoin energia määriä. Tänään ostin purkin minimaissia. 16kcal/100g mikä teki 35 kaloria purkista. Ja ihan hyvän kokoisesta purkista. Tulin todella täyteen, kun vielä pyöräytin itselleni soijaa (80kcal) seuraksi. Ikävä kyllä pilasin päivän ahtamalla vielä pari perunaa mukaan. Oksensin ehkä yhden, mutta touhu kävi liian kivuliaaksi, joten lopetin. Ahdistaa vain kamalasti, etten urheillut tänään ollenkaan. Toivon kuitenkin, etten jäisi juoksemiseen enää koukkuun. Viimeksi kun niin kävi, en pystynyt kuukauteen kunnolla kävelemään portaita. No joo, en tee mitään kilometripostausta tänään.

//Muoksmuoks. Olin kovin tylsistynyt, joten adoptoin lohikäärmeenmunan. Jee, en tiedä miten se toimii, mutta pianhan se selviää. :D
-->>

Minulla on kaksi erittäin rakasta ystävää. Olin aina kolmikon suurin, kunnes vuosi sitten laihduin pienimmäksi. En edes itse tajunnut sitä silloin. Nyt olen taas suurin, enkä halua mitään enemmän, kuin olla taas pieni. Pienempi. Pienin.

Tämä päivä meni suhteelisen hyvin. Menin hieman yli kalorirajan, mutta mitäpä ei hoidettaisi hammasharjalla ja pienellä tahdon voimalla.

Makaan kyljelläni sängyssä. On pimeä, ja lämmin peitto suojaa vartaloani. Tunnustelen kehoani. Se on pehmeä. Jotkin kohdat ovat lämpimiä, jotkin kylmiä. Ihoni on sileä, kuin siihen ei kukaan olisi ikinä koskenutkaan. Kyljessäni tunnen luita. Ihoni on pingottunut niiden päälle suojaten niitä ja korostaen niiden kauniita kaaria. Alaspäin kulkiessani tunnen kuopan vyötäröni kohdalla. Sileä rinne alaspäin tuntuu liiankin täydelliseltä, kunnes törmään kuvottavaan vatsaani. Miten ironista. Jokin niin pehmeä ja lämmin voi olla jotain niin rumaa. Sivuilta löydän lempikohtani. Lantioluut työntyvät ulospäin kuin haluten puhkaista nahkani. Kaksi terävää kulmaa ja niiden välinen kuoppa eivät säästy utelialta sormiltani. Luu tuntuu niin kovalta. Tiedän, että vaikka kaikki muu katoaisi, luuni jäisivät. Ne pysyvät paikoillaan, pysyvät kauniina. Yhä alaspäin jatkaessani löydän reiteni. Tässä sileä ihoni ei olekaan niin sileät. Pitkittäiset arvet osuvat sormiini. Muistan mistä sain ne. Rankaisin itseäni rumuudestani. Kukaan muu ei ole minusta tehnyt rumaa. Nyt pimeydessä en kuitenkaan näe itsenä silmilläni. Näen sormillani, ja haluan olla arvilleni sokea. Tästä jatkankin ylöspäin. Tunnen solisluuni. Mietin mitä varten ne ovat. Tuskin vain kaunistamassa. Viimeisenä pysäkkinä löydän ranteeni. Ohuet heikot ranteeni. Tunnen niistä sydämmeni sykkeen. Odotan sen pysähtyvän, mutta se jatkaa rauhallista rummutustaan.

Alan miettimään, miksi vihaan vartaloani. Se tuntuu hyvälle. Se on pehmeä, lämmin ja täynnä mielenkiintoisia kaaria, kuoppia ja kulmia. Jos kaikki näkisivät vain sormenpäillään, olisivatkohan kaikki myös kauniita? Minun pitäisi olla kiitollinen kehostani. Se elää ja hengittää. Se tekee mitä sen pitääkin, eikä se ole koskaan sanonut minulle rumaa sanaa. Silti en voi antaa sille anteeksi. En voi antaa anteeksi sitä, ettei se suostu muovautumaan tahtoni mukaan. Mutta rakastaisinko sitä, vaikka se saavuttaisikin päässäni luomani ihanteet? Sen voi saada tietää vain yhdellä keinolla. Pakotan kehoni taipumaan tahtooni.

Tänään tajusin, kuinka tyhmä ja pakkomielteinen oikeasti olen. Aamulla kampesin itseni taas suihkuun, kun muut olivat jo lähteneet töihin. Jostain syystä jäin ruokapöytään tekemään sudokua, ja myöhemmin tuli todella kiire laittautua. Omistan yhden parin farkkuja, joissa tunnen itseni siedettävän läskiksi, mutta ne ovat nyt rikki ja aamulla olin ynohtanut korjata ne, enkä voinut laittaa niitä päälleni. Kaikki muutkin siedettävät vaattet olivat pesussa, joten epätoivoisena puin päälleni vnhan hameen, jossa tiesin näyttäväni idiootilta, mutta en halunnut enää myöhästymisiä. Samoin myös ainoat siedettävät talvikenkäni ovat kuluneet puhki, enkä ole jaksanut vielä viedä niitä suutarille, joten jouduin laittamaan jalkaani vanhat kengät. Olin jo niin huonolla tuulella, että bussipysäkillä melkein päätin olla nousematta autoon. Sisällä istuessani tajusin unohtaneeni liikkavaatteeni, eikä siinä vaiheessa ainakaan enää kiinnostanut pätkääkään mennä kouluun. Koko matkan päätin, että seuraavalla pysäkillä jään ja kävelen kotiin, mutta en vain saanut sitä nappia painettua. Keskustassa jäin sitten pysäkilläni, ja rupesin pakkomielteisesti peilaamaan itseäni ja kävellessäni pysähdyin monta kertaa ja otin askeleen taaksepäin, koska halusin pois ihmisten silmistä. Jokin ihme kuitenkin sai minut raahautumaan kouluun asti, mutta sielläkin sain vain kuulla, kuinka vittumaisella päällä olin samalla kun räntää satoi naamaan. Liikkatunnin istuin sivussa peittäen itseni hupparilla ja tuijotin yhden luokallani olevan tytön laihoja käsivarsia, samalla itse ahdistuen yhä enemmän ja enemmän. (Hänellä muuten on myös syömishäiriö, mikä ei saanut oloani ollenakaan paremmaksi, sillä se vain muistutti minua epäonnistumisestani, sillä vuosi sitten olin vielä täsmälleen saman kokoinen hänen kanssaan.) Lopulta en kestänyt enää läskiahdistustani vaan lähdin kävelemään kotiin sateessa ja tuulessa. Olin kylmissäni ja nälissäni, mutta reilun tunnin tarpomisen jälkeen poääsin viimein kotiin ja nukuin myöhään iltapäivään asti. Minä TODELLA tarvitsen uudet farkut.

Päivän saldo oli 600, mutta sitten äiti päätti leipoa limppua jota söin kaksi palaa. En tiedä limpun ravintoarvoista mitään.

Hetkeä ennen, kuin rupesin kirjoittamaan tätä postausta, tapahtui jotain hassua. Sain jonkin ahdistuskohtauksen tapaisen, itkin ja haukoin henkeä, mutta en ollut ahdistunut. Olin hieman surullinen, mutta myös tavallaan iloinen. Olin kiitollinen siitä, että minulla on rakkaita ihmisiä ympärilläni, ja että tiedän apua olevan, jos joskus täydellisesti hajoan. Vihdoinkin tiedän mikä minussa on vikana, enkä kiellä sitä. Samalla olin surullien, että minussa on vikaa. Olen rikki, enkä tiedä olenko korjattavissa. Toimin vain osittain. Olen myös surulinen kaikkien muiden rikkinäisten ihmisten puolesta. Haluaisin korjata teidät kaikki. Korjata viat, ja kun seuraavan kerran avaatte silmänne, maailma ei näytä niin pahalta paikalta. Se ei ole niin kylmä, niin pinnallinen eikä tunteeton. Kaikki olisivat ehjiä.

Tule aurinko

Olen äärimmäisen väsynyt. Jätin taas menemättä ensimmäiselle tunnille. En jaksa vaivautua edes ottamaan huonoa omatuntoa siitä. Menin terkkarille puhumaan tänään kaamosväsymyksestä. Hän painotti rentoutumisen ja Säännöllisen nukkumisen tärkeyttä, mutta kun en pysty rentoutumaan, ja sen takia en pysty nukkumaan. Tiedän kyllä tasan, mistä vetämättömyyteni johtuu, mutta jo pelkästään terkkarin kanssa puhuminen tuntui mukavalta. Olin kamalan hermostunut, vaikka puhuin ihan normaaleista asoista. Silti tuli sellainen fiilis, kuin olisin täysin läpinäkyvä. Hän näkee lävitseni, mutta ei sano mitään. Vähän outoa, mutta siitä tuli vähän parempi fiilis. Ajattelin jättää huomenna menemättä kokonaan kouluun. Ehkä. On myöhäinen aamu, joten ehdin vielä miettiä sitä. Sen olen kyllä päättänyt, etten aio kiduttaa itseäni koulussa vain sen takia että sinne "pitää mennä". Sen lisäksi, ettei koulu tällä hetkellä oikein kiinnosta, en myöskään henkilökohtaisista syistä enää haluaisi viettää aikaa siellä. Paska vain jatkaa itsensä toistamista. Aika pitää vain kestää. Onneksi hyvä ystäväni mielikuvitus jaksaa pitää seuraa.

Eilen päätin, että on aika ruveta tekemään joululahjoja. Olin suunnitellut tekeväni ystävilleni erilaisia suklaamakeisia ja leivonnaisia. Ostin 720g erilaisia suklaita. Kotona sain harmikseni todeta, että syömishäiriöistä ei todellakaan saa jättää samaan huoneeseen yksin suklaan kanssa. Tuhosin kasasta puolet. Tänään toisen puolen. Olo oli hieman kuin pilvessä. Liikaa sokeria maybe? :D Tietenkin valtavan suklaa orgiani jälkeen äiti huutaa syömään. Voi paska. Lohkoperunoita ja papuja. Sen jälkeen yritin mennä tyhjentämään, mutta päästäkseni suklaisiin, olisi ensin saatava päivällinen ylös. Se ei kyllä ollut kovin vaikeaa, mutta ne pavut... En ole ikinä maistanut mitään niin kamalaa, kuin ne ylös tullessaan. Pidin tilannetta hieman koomisena ja menin vain katsomaan elokuvaa. Ihme kyllä en lihonnut, kuin 0,3kg vaikka en edes paskasään takia päässyt juoksemaan. Ihme. Ja taas on paska sää. Paska paska paska.


Taas on hieman outo fiilis. Joka toinen hetki olen äärimmäisen masentunut, ja joka toinen nauran pienimmällekin asialle. Olen tylsistynyt, mutta en jaksa hakea muutosta. Ainoa turvani on rutiinit. Ilman niitä viimeisetkin minua kasassa pitävät niitit ratkeavat ja hajoan. Leviän lattialle ja pyydän apua, mutta kukaan ei vaivaudu ottamaan lankaa ja neulaa ja parsia minua kokoon, vaan minut lakaistaan maton alle ja jätetään yksin pimeään. Ja taas olen yksin mielikuvitukseni kanssa. Kuvittelen itselleni auringon.