
Oon taas kipeenä. Nyt oksennustaudin sijasta on hirveä flunssa. En kuitenkaan jaksa valittaa sairaudestani sen enempää, sillä en jaksa kiinnostaa enää itseänikään.
Joulu lyhyesti: Söin sulkaata, torttuja ja kakkuja naurettavan paljon. Istuin autossa pari päivää kun sukuloitiin ympäriinsä. Katsoin tv:tä kotona, kun ei muuhun ollut energiaa. Lihoin kolme kiloa. Ja uusivuosi on vielä tulossa. Silloin taidan kuitenkin jäädä kotiin, sillä kaverini joiden kanssa haluaisin viettää aikaa ovat muualla, ja vihaan raketteja, joten en mene sukulaisillekaan. (Jollei pakoteta.) Taidan pelata paljon niin, että en tylsisty, mutta ajatukset pysyvät poissa ruoasta. En malta odottaa paranemista, että pääsen harrastamaan liikuntaa.
Vaatekauppojen alennukset alkoivat eilen. Äiti oli luvannut, että vie minut shoppailemaan hänen lompakollaan joululahjana. Sain kolme paitaa (joista yksi on niin kireä, etten kehtaa vielä käyttää sitä) ja farkut. Jimm&Jillissä oli sellainen valtava kasa farkkuja, joita lähti todella halpaan hintaan, mutta ongelmana oli, kuinka löytäisi sopivat farkut. Kasassa oli ehkä pari sataa paria farkkuja, ja tietenkin päällä olivat ne huippumalleille tarkoitetut koot, jotka eivät olleet kelvanneet kenellekään. Tuskallisen kaivelun tuloksena löysin siedettävän näköiset farkut, jotka olivat kokoa pienemmät, kuin miten normaalisti ostan farkkuni. Äiti työnsi minut niiden kanssa sovituskoppiin, koska ei selvästikän tiennyt, miten paljon olin lihonnut jouluna. Ihmeen kaupalla sain ahdettua ne päälleni ja tietenkin ne lähtivät mukaan kotiin. Nyt olen pitänyt niitä päälläni joknin verran kotona, ja ne istuvat erittäin hyvin. :) Jotenkin kohensi vähän mielialaa, että kaikesta painon noususta huolimatta, pidän nyt päälläni pienimpiä farkkujani vuosiin. (Ja näytän niissä hoikemmalta. ;> )
Yhyy pitää mennä keittään teetä. Kurkkuun sattuu niin paljon. :<
Oi, tuonne alemyyntiin pitäisi itsenikin uskaltautua, ehkä tiistaina. Pelottaa jo tarpeeksi se väen paljous, mutta eiköhän se siitä. Housuja en kyllä edes uskalla etsiä, kun ei niitä minulle ole suotu onnistuneeksi koskaan.
VastaaPoistaParane pian <3
Niimpä, suklaa on syntiä enkä taho nähäkkään sitä enää.pahinta on se että ennen lomaa olin ollu yli puol vuotta ilman mitään suklaata,pelkillä hedelmillä ja sitte piti sortua ja lihota.hiton joulu.
VastaaPoistamutta voimia sinne. :)
Alennusmyynteihin olen tänään itsekin menossa, toivottavasti onnistaa ja läydänkin jotain.
VastaaPoistaIhanaa, että löysit farkut jotka tuntuvat hyvältä päällä. :)
Paranehan siellä! Voimia. <3
koitahan parantua tyttöseni niin päästäisiin yhdessä taas uutena vuotena uusina suunnitelmina alkaa polttaa kaloreita!
VastaaPoistaMinulle kävi samoin. Oli tarkoitus lukea kaikki klassikot mutta sain luettua vain muutaman. Toivottavasti lukupiiri auttaa.
VastaaPoistaKoetahan sinäkin parantua. Minullakin on nyt viikko mennyt sairastaessa.