Olen nyt puhunut jonkin verran vanhempieni kanssa, ja päätimme, että on minulle parasta, että muutan Sukulaisten lähelle Tukholmaan, ja opiskelen leipuriksi, niin kuin olen aina halunnut. :) Muutoajankohta on kesällä, ja olemme jo varanneet minulle huoneen mukavassa solussa, jossa asuisi lisäkseni kaksi muuta henkilöä. Olen innoissani, mutta vähän jännittynyt. Jatkan toki kirjoittamista, mutta se tulee tapahtumaan ruotsiksi. Uskon, että tämä auttaa minua saamaan puhtaampaa ilmaa keuhkoihin, enkä ole koko ajan niin ahdistunut, kun saan aloittaa puhtaalta pöydältä. Eikä kotiinkaan ole kovin pitkä matka.

Aprillia...
XD mä arvasin ton ennen kuin luinkaan loppuun XD aika paha. -Henkäys (ei jaksa kirj.)
VastaaPoistaOlin hetken jo silleen et aijaa, en ois odottanu... sit rupesin miettii et ainii tänäähän on aprillipäivä ja sit rullasinki loppuun. ::: DDD
VastaaPoistaMinulla alkoi jo fontin kohdalla kellot soida, mutta vasta kun sanoit alkavasi kirjoittamaan blogia ruotsiksi, olin varma että tämä on jonkinsorttinen pila. :---D
VastaaPoistaIhanaa kuulla, että sinullakin on jo parempi olla! Voimia kovasti! ♥ *hali*
Otan kuvan sitten kun jaksan laittautua sitä varten, tosin ei minun naaman tarvitsisi siinä näkyäkään..
Oivoi mä olin jo ihan innoissani RUOTSINKIELISISTÄ BLOGGAUKSISTA!! ♥ Oisit vaan alottanu! :D
VastaaPoistaJa niin, tottahan se on että näissä blogipiireissä se ruoka on pää-osassa. Mä kun kumminkin yritän parantua, niin ajattelin ettei se oo hyväks, mutta on kai se parempi kirjoittaa kun olla hiljaa.
Niin toi ontto mignon ois ihan kiva. Mut kyllähän niitä on nyt tullu niitä mignon-konvehteja, mut ei se oo sama asia! :o Muna sen olla pitää. XD
Mä olen nyt asettanut itselleni parantumis-tavoitteeksi että viikonloppuna syön suklaamunia ja niin aioin tehdä, oli sitten mitä lie pikkumuksujen munia, mun on pakko syödä. Oon kamalan julma itelleni. :S :D
Vaikka mun paino ei oo mikään taivaisiin ulottuva nii mun rasvaprosentti jostain kumman syystä on. 8<<< pakko ainakin yrittää kiinteyttää tjn...
VastaaPoistaNiimpä. :(
VastaaPoistakaikki ihmiset mun ympärillä tuntuu ajattelevan kuten äiti,teitä ihania blogi otuksia lukuun ottamatta.onneksi. (:
Mullakin on sama,et syön paljon vitamiineja ku en muuta syökkään nii silti lähtee tupottain hiuksia,kamalaa! ei ne oo aikasemmi yhtään lähtenny,mut nyt on alkannu lähtee ihan sikana.eikä verikokeissa mulla ollu mitään poikkeevaa.
toivottavasti meistä ei kaljuja sentään tuu. ;(
ps. Menin ihan täydestä tohon sun aprillia pilaan ja rupesin jo kirjottelemaan nyyhkis kommenttia,ennenku valaistuin kun kommentteja luin. tyhmä minä. :DD
voimia sinne paljon.
Niin se varmaan on. Mutta mä en enää muista miltä se maistuu. Oon ollu niin kauan kaikesta makeesta erossa. :S
VastaaPoistaKiitos. ♥
VastaaPoistaJoo must tuntuu et ensisijasesti haenki just vaihtoon Ranskaan tai Japaniin. : D Toivottavasti ehdin sit lukion ekalla ees jonki verran oppia ranskaa, et jos pääsen sinne ni en ois ihan ulalla ! Uuteen-Seelantiin haluun kyl ihan muuten vaa ihastelee. *w*
VastaaPoistaOon vaan oppinu, et turha murehtia kaikesta liikaa koska ihmisen luonteeseen kuuluu tietty selviämisen halu niin siinä sitä sitten selviytyykin. : D
VastaaPoistaHauska kuulla et ihmiset tykkää lukea mun juttuja sellaisina kuin niitä luonnostaan kirjoitan. n__n<3