Olen menettänyt turvallisuuden tunteeni koulussa. Menettänyt maineeni opettajien silmissä. Ajanut pois ystäväni.
Ymmärsin, että ihmiset joista luulin välittäväni, eivät ole minulle tärkeitä. Ymmärsin, että ihmiset joiden luulin välittävän minusta, eivät oikeasti välitä paskaakaan. Näin verhon läpi, ja ymmärsin, että kaikki on yhtä helvetin esitystä, eikä minulla ole oikeasti väliä, ja kun heikosti roikun vielä mukana, näytän vain tyhmältä, ja että irti päästäminen olisi paljon helpompaa. Vähä vähältä olen alkanut tehdä niin. Kokonaan en voi sen kuitenkaan antaa olla. Toivon, että joku ottaisi vielä kädestä ja nostaisi mukaan, mutta ymmärsin senkin olevan turhaa. Miten tyhmä, sokea ja lapsellinen pystyin olemaan. Kaikki oli nenäni edessä, ja silti jatkoin toivomista. Pakkosyötän itseäni valheilla.
En pysty pitämään lupauksiani. Anteeksi.
kulta pieni jaksamista! Minä ajattelen sinua, tulen muuten maanantaina sinne päin. Joten nähäänkö?
VastaaPoista