maanantai 17. marraskuuta 2008

Tervehdys, lounas!


Tänään piti taas paastota viikonloppu-muffinssi-orgiat pois, mutta toisin kävi. Löysin jääkaapista sienikeittoa ja jogurttia. Sen lisäksi keitin itselleni puuroa ja paahdoin useamman viipaleen leipää. Ei mittän epäterveellistä, mutta olen silti pettynyt itseeni. Polvistui siis vessan lattialle ja päätin vaihteeksi koettaa niin suosittua hammasharjaa. Olen itse aina käyttänyt käsitekniikka, sillä pidän hammasharjaa kivuliaana. Sitä se olikin, ennen kuin löysin oikean tekniikan. Pian tuijotinkin jo vessanpöntöllistä entistä lounasta. En tiedä pidinkö sitä yhtään siistimpänä, kuin perinteistä tapaa, mutta ainakaan en saa enää puremajälkiä rystysiin.

Lenkillä oli kamalan kylmä. Talvi on selvästi tullut. Voi kun pärjäisinkin kolme kuukautta pelkillä kuusen neulasilla. Voin vain kuvitella, miten vähäkalorisia ne olisivatkaan. Ja sitten käpertyisin talviunille sänkyni nurkkaan ja vetäisin jalkani lähelle kehoani. Mutta minäpä elän oikeas maailmassa, ja oikeassa maailmassa on joulusuklaata ja herätyskello.

2 kommenttia:

  1. Oi sinäkin olet löytänyt hammasharjan. :) Jaksamista kyllä huominen on parempi, eikä yksi päivä tarkoita koko viikkoa. Sitä paitsi jos söit ihan terveellisesti niin ei kaloritkaan pitäisi olla niin katossa.

    VastaaPoista
  2. Joo, paino ei noussut ollenkaan! Kurkku on kyllä erittäin kipeä, mutta sen kestää. :)

    VastaaPoista