Koko tää juttu alkaa käydä melko naurettavaksi. Lupaan itselleni, että kirjoitan jotain järkevää, lupaan itselleni, että opin taas laihduttamaan, lupaan kaikille, että olen kiltti tyttö. Aloitin taas viime viikolla oksentamisen. Turhauttavaa, kun ei muuten laihdu. Ei sillä, ettenkö sitäkin reikää taas äkkiä täyttäisi jollain lihottavalla.

Mulla on sellainen fiilis taas, että tää on ihan pelleilyä. Ei mulla oikeesti mitään syömishäiriötä ole, kun oon tämmönen pullukka. Jokainen mun tuskalla hankittu lihas on muuttunut rasvaksi, ja nälän täyttämät päivät vaihtuneet loputtomaksi ruuan ahtamiseksi. Ei ihmekään, että lihoan. Eilen kävin lyhyellä lenkillä, minkä jälkeen olin aivan kuollut. Hävettää ihan, kun ennen jaksoi helposti juosta saman monta kertaa ja lujempaa tahtia. Onneksi edes kaunis sää kannustaa juoksemaan. Ei se varsinaisesti enää mielialaa nosta, sillä kun oranssinhohtoisessa ilta-auringossa talsin tyhjää tietä eteenpäin, tuntuu vain siltä, että nyt olisi hyvä lopettaa kaikki. En oikein tiedä. En usko, että olen enää kovin itsetuhoinen. On sitä paljon huonomminkin mennyt. Masennus taas on niin häilyväinen asia minulla, että siitä en voi usein sanoa varmaksi. Itseinho taas syö minut sisältä ontoksi.
Olen ajatellut järkevän laihdutuksen aloittamista, mutta tiedän, ettei minusta ole siihen. Vaihtoehdot ovat syömättömyys ja epäonnistuminen. Olen saamaton kakara.
Haluaisin tehdä jotain vappuna. En kyllä tiedä jaksaako kukaan lähellä asuva kaveri viettää aikaa mun kanssa.
joo, no eipä tarviikkaan, mut kyselinpä silti. :D
VastaaPoistaVaikka mun välillä tekeeki nykyään eristäytyä blogimaailmasta niin en mä vaan pysty jättää tätä, oon niin kiintyny kaikkiin blogeihin ym. : D Ja vaikka sulta harvoin tulee uusia merkintöjä nii oon aina ilone ku sulta tulee uusii ni et saan tietää mitä sullekki kuuluu. ♥
VastaaPoistaJa omaks iloksihan tota blogia pidän ni oon päättäny et voin latoa sinne mitä potaskaa tahansa ettei sitä tarvii stressaa, muahan se kuvaa!
Onneks ei tarvii olla näissä fiiliksissä yksin ja tietää että muutkin murehtivat samanlaisista asioista.
VastaaPoistaJaksamisia sunki kevääseen, kuukauden pääst kesäloma mmm. *___* ♥