Viikon "loma" Rukalla on nyt takana. Ensimmäiset kaksi päivää olin kipeänä, ja istuin mökissä teeveetä katsellen, kun muut laskettelivat rinteessä. Kolmantena päivänä uskaltauduin lakettelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Tätini opetti minua, ja homma sujuikin ihan hyvin ja muutaman kerran lakettelin jo kuin kuka tahansa muu, ja tätini kehui, kuinka hyvä oppilas olin. Illalla kuitenkin, kun lähdimme laskemaan toisen kerran, parin laskun jälkeen lensin kasvoilleni hirveästä vauhdista. Kypärä suojasi suuremmista kuhmuilta, mutta tärähdys oli kova ja kärsin loppupäivän kamalasta päänsärystä, särkevistä hampaista, ja myöhemmin mustelmista. Silmälasini myös menivät rikki, mikä harmitti kaikkein eniten. Tilannetta ei parantanut ollenkaan sitä, että lojuin keskellä rinnettä, enkä päässyt millään ylös. Vaati monta yritystä ja hurjasti lihasvoimaa, että sain kammettua itseni ylös. Hetken seisoin vielä paikallani, ja olin jo ottamassa suksia pois, kun tajusin, etten pääsisi kävelemällä alas. Laskin todella varovaisesti alas, missä tätini seisoi ihmettelemässä, mihin olin kadonnut. Itkuisena ilmoitin, etten halunnut enää laskea, ja soitin isäni hakemaan minut autolla. Yöllä näin painajaisia laskettelusta ja ahdistuin valtavasti mielikuvista, joissa laskin kamalaa vauhtia rappusia alas suksilla. Eikä helpottanut yhtään, että ensimmäisenä päivänä serkkuni oli hypännyt hyppyristä naamalleen, ja saanut niin pahan aivotärähdyksen, että olisi kuollut tai teholla ilman kypärää. Sai muuten komean mustan silmänkin. Ja aikaisemmin samana päivänä tätini oli opettanut minua käyttämään ankkuri hissiä, jossa kuitenkin menetin suksieni hallinnan, ja ankkuri löi minut kovaa vauhtia kasvoilleni, ja jalat ristissä jouduin vaivoin raahautumaan muiden hissiläisten tieltä. Melko traumatisoiva päivä. Päätin, että en enää ikinä laskettele tai mene lähelle laskettelu rinnettä. Hiihtokin on kiikun kaakun. Seuraavana päivänä kävimme optikolla, joka onneksi sai korjattua lasit käyttökelpoisiksi. Pitää ensi viikolla kuitenkin käydä vaihtamassa linssit täysin uusiin kehyksiin.
Lopun viikosta oikeastaan vain lojuin sohvalla tai nukuin. Harmittaa, että vaikka söin melko vähän, en kuitenkaan polttanut ollenkaan kaloreita, ja siksi en laihtunut ollenkaan loman aikana. Tänään, kun tulin kotiin, olin todella järkyttynyt vaa'an näyttämästä luvusta. Olin kuitenkin täysissä pukeissa, joten aamulla olen ehkä vähän vähemmän järkyttynyt, vaikkakin yhtä pettynyt. Vähän ironista, että illallista valmistaessamme äitini kysyi, että olinko nälkäinen Rukalla, kun söin niin vähän. No kiitos vain äiti, mutta paikallaan makaaville lahnoille ei tule nälkä. Mutta kuitenkin! olen onnellinen, että olen kotona, ja viimeinkin pääsin lukemaan kirjoituksianne. Vähän ulkopuolinen olo, kun olen ollut niin paljon poissa viimeaikoina. Tietäkää kuitenkin, että olen ajatellut teitä!
