Secret base

Talossa tapeltiin taas tänään. Äiti sai raivarit taas jostain, ja isä pakeni itse jonkin verran kiroiltuaan kellariin. Sen jälkeen äiti siirtyi minun haukkumiseeni. Seisoin keittiössä mikron vieressä odottaessa falafelpullien lämpenemistä ja itkin, koska halusin vain pois. Se ei kuitenkaan käynyt. Ruoka syödään, kun se on lämmintä. Se on sääntö. Pöydässä söin kaksi pullaa ja lusikallisen vihanneksia, ja katosin äänettömästi huoneeseeni, missä tyhjensin taas nenäliinapakettia. Sitten tein jotain, mitä en ole tehnyt vuosiin. Tyhjensin vaatekaappini lattian, ja asetuin sinne istumaan. Kummallista, miten pää tyhjeneekin, kun ympärillä on vain pimeää ja hameen helmoja. Pienenä olin tehnyt vaatekaappiin itselleni ihan huoneen. Lattialla oli vieni viltti, paljon tyynyjä ja lamppu. Siellä vietin aikaani lukiessa sarjakuvia. Nyt lamppu ei kuitenkaan mahtunut sinne, koska raajani ovat vähän pidemmät ja vievät enemmän tilaa. Istuin siis pimeässä vajaan tunnin, rauhoittuen. Kaapin sisällä aika ikään kuin pysähtyi. Kuulin vain satunnaisia askelia alakerrasta ja ovien kolahteluita. Autotieltä kuului tasainen hurina. Pääni tuntui tyhjenevän täydellisesti. Sitten puhtaalle kankaalle alkoi tulvia täysin satunnaisia ajtuksia, muistoja ja mielikuvia vuosien takaa. Olo oli ihana.

Tullessani ulos kuulin, kuinka vanhemmat puhuivat kummitytön syntymäpäiville lähdöstä. Olin pelännyt sitä hetkeä, sillä en halunnut lähteä kutsuille lihoomaan, varsinkaan kipeänä. Kukaan ei kuitenkaan tullut hakemaan minua, ja hiivin alakertaan löytääkseni pikkuveljen makaamasta tv:n edestä. Menin hetkeksi koneelle kuuntelemaan musiikkia, kun tajusin olevani nälkäinen. Aivan kamalan nälkäinen. Aloin tyhjentää jääkaappia, maistamatta ruokia, joita tungin suuhuni. Se oli täysin turhaa. En kuitenkaan laihdu. Mä olen Pohjaton. Sen jälkeen iltapäivä kului syömällä, ja kun porukat tulivat kotiin, olivat he yllätyksekseni hyvällä tuulella. Itse murjotin vielä kuitenkin, sillä olin saanut ottaa niskaani melkoista paskaa aikaisemmin, ja nyt he käyttäytyivät, kuin sitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan. En kuitenkaan voinut olla hymyilemättä, kun he olivat lainanneet minulle Oopperan kummitus dvd:n (joka olisi muutenkin tullut tänään tv:stä, mutta huomasimme vasta myöhemmin).



Kummalista kyllä, päätin tänään, etten oksenna. Eilen pääsin jo siihen vaiheeseen, kun hammasharja oli kurkussa, mutta jokin sisälläni sanoi, etten halua myöntää olevani buliimikko. Sen kieltäminen tuntuu tosin typerältä, sillä tämä sama kuvio toistuu aina, halusin tai en. Oksentaminen on ainoa tapa välttää lihoominen ahmimisen jälkeen. Ja kaiken lisäksi se on ilmainen. Nyt on todella huono olo. Huono on myös omatunto, sillä minun piti laihduttaa. Ensi viikolla on kai pakko taas alkaa oksentamaan, jos haluan pysyä aikataulussa. Toivon, etten tänään tehnyt paljoa tuhoa. Ainakin lempielokuvani tulee tänään, ja luen samasta kirjasta myös pari viimeistä lukua. Jännää.