perjantai 9. tammikuuta 2009

Far off destinations


Uutisissa oli tänään fysioterapeuttini. (Ja aika monen muunkin.) Jutun lopussa näytettiin kun se vaaleahiuksinen tyttö, jonka nimeä en nyt muista, seisoi peilin edessä ja Sirkka nosteli sen olkapäätä. En ole tänä vuonna tarvinnut fysioterapiaa, mutta muistan, kuinka viime vuonna vihasin tuota peiliä. Se oli hieman takakenossa ja näytti minut siten vielä hieman todellista suurempana. Sen suuri heijastava pinta paljasti jokaisen yksityiskohdan puolialastomassa kehossani, mutta en saanut kääntää päätäni pois, vaan minun tuli katsoa kehoani ja oppia, kuinka käyttää sitä oikein, samalla, kun vieras ihminen laski kätensä sille. Kosketteli sitä ja paransi sitä. Valtava läskiahdistus. Enää en varmaan menisikään fysioterapiaan, vaikka tarvitsisin sitä.

Tänään alisyömisen vaikutus alkoi näkyä. Koulusta tullessani olin hirveällä tuulella. Vähän huudettuani menin nukkumaan suoraan, ja parin tunnin päästä noustuani olin niin nälkäinen, että söin kolme tavallista ja yhden minitortillan. Kaloreita ei voinut tulla mitenkään merkittävästi, sillä kuori oli täysjyvää ja täytteinä vain ohuelti kermaviiliä ja salsakastiketta, tummaa soijaa, salaattia, tomaattia, kurkkua ja vähän raejuustoa. Aamulla olin hämmästynyt, kun painoni oli noussut. Muutama sata grammaa vain, joten oletin sen olevan kuona-aineita, enkä antanut sen masentaa itseäni. Iltapäivällä paino oli palannut ennalleen, ja olin tyytyväinen, vaikka harmissani, ettei se ollut laskenut.

3 kommenttia:

  1. Tortillat on hyviä. Minusta tuntuu, että lihominen johtui myös e-pillereistä - pitää keskustella lääkärin kanssa niiden vaihtamisesta.

    Hirveä hinku päästä sinne salille. Terveyttä osaa arvostaa vasta, kun se horjuu. Nimim. jouluaattona sairastuin ja yhä sairastan

    VastaaPoista
  2. Ihmisestä. Jotain tämä käyttämäni merkki voisi laihduttaakin. Päätelmäni johtuu siitä, että ei Mirtazapinin vaikutus voi enää häiritä minun laihduttamistani, ja silti paino ei vain tunnu putoavan (nyt se on jo ties monetta viikkoa 70 kiloa.)

    Taitaa olla sama tauti kun on tiukassa.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti pääsen ;P Niinno mansikkatee tai mansikkamehu, semmonen lämminkuppi mansikkajuttu, mutta maistuu enemmän sitten teeltä todella laimeana ku mehulta :DD hmm. Muussa tapauksessa niissä on kaloreita aika paljon jos tekee ohjeen mukaan ne, ja ei riitä ku hetkeks. Nyt tuutumaan->

    VastaaPoista