Tule aurinko

Olen äärimmäisen väsynyt. Jätin taas menemättä ensimmäiselle tunnille. En jaksa vaivautua edes ottamaan huonoa omatuntoa siitä. Menin terkkarille puhumaan tänään kaamosväsymyksestä. Hän painotti rentoutumisen ja Säännöllisen nukkumisen tärkeyttä, mutta kun en pysty rentoutumaan, ja sen takia en pysty nukkumaan. Tiedän kyllä tasan, mistä vetämättömyyteni johtuu, mutta jo pelkästään terkkarin kanssa puhuminen tuntui mukavalta. Olin kamalan hermostunut, vaikka puhuin ihan normaaleista asoista. Silti tuli sellainen fiilis, kuin olisin täysin läpinäkyvä. Hän näkee lävitseni, mutta ei sano mitään. Vähän outoa, mutta siitä tuli vähän parempi fiilis. Ajattelin jättää huomenna menemättä kokonaan kouluun. Ehkä. On myöhäinen aamu, joten ehdin vielä miettiä sitä. Sen olen kyllä päättänyt, etten aio kiduttaa itseäni koulussa vain sen takia että sinne "pitää mennä". Sen lisäksi, ettei koulu tällä hetkellä oikein kiinnosta, en myöskään henkilökohtaisista syistä enää haluaisi viettää aikaa siellä. Paska vain jatkaa itsensä toistamista. Aika pitää vain kestää. Onneksi hyvä ystäväni mielikuvitus jaksaa pitää seuraa.

Eilen päätin, että on aika ruveta tekemään joululahjoja. Olin suunnitellut tekeväni ystävilleni erilaisia suklaamakeisia ja leivonnaisia. Ostin 720g erilaisia suklaita. Kotona sain harmikseni todeta, että syömishäiriöistä ei todellakaan saa jättää samaan huoneeseen yksin suklaan kanssa. Tuhosin kasasta puolet. Tänään toisen puolen. Olo oli hieman kuin pilvessä. Liikaa sokeria maybe? :D Tietenkin valtavan suklaa orgiani jälkeen äiti huutaa syömään. Voi paska. Lohkoperunoita ja papuja. Sen jälkeen yritin mennä tyhjentämään, mutta päästäkseni suklaisiin, olisi ensin saatava päivällinen ylös. Se ei kyllä ollut kovin vaikeaa, mutta ne pavut... En ole ikinä maistanut mitään niin kamalaa, kuin ne ylös tullessaan. Pidin tilannetta hieman koomisena ja menin vain katsomaan elokuvaa. Ihme kyllä en lihonnut, kuin 0,3kg vaikka en edes paskasään takia päässyt juoksemaan. Ihme. Ja taas on paska sää. Paska paska paska.


Taas on hieman outo fiilis. Joka toinen hetki olen äärimmäisen masentunut, ja joka toinen nauran pienimmällekin asialle. Olen tylsistynyt, mutta en jaksa hakea muutosta. Ainoa turvani on rutiinit. Ilman niitä viimeisetkin minua kasassa pitävät niitit ratkeavat ja hajoan. Leviän lattialle ja pyydän apua, mutta kukaan ei vaivaudu ottamaan lankaa ja neulaa ja parsia minua kokoon, vaan minut lakaistaan maton alle ja jätetään yksin pimeään. Ja taas olen yksin mielikuvitukseni kanssa. Kuvittelen itselleni auringon.