Hieman kuollut

En ole päässyt pitkään aikaan koneelle, kun ällöttävä seitsemän tähden datis veljeni on pitänyt pyhää tietolaatikkoa lämpinä 24/7. Tänä aamullakin sain ihan tapetta omasta vuorostani. Piti saada jotain tekemistä, etten menisi keittiiöön taas yksille jättiaamiaisistani. Eilen menin ystäväni syntymäpäiväjuhlille. Kerroin, että hampaani olivat kipeät hammaslääkärin jäljiltä (ei täysin vale), enkä syönyt mitään. Kotiin tultuani olin ylpeä itsestäni sillä koko päivänä en ollut syönyt muuta, kuin muutaman pinaattilätyn. Sitten äiti huusi minua ruokasaliin ja mikäs muu siellä olisi odottanut minua, ellei kulhollinen daimia ja pipareita. Kiva. Se ilta meni siis siinä.

Mulla on viime aikoina ollut sellainen kummallinen haikea fiilis. En ole ollut kovin masentunut tai maaninen tai mitään ääripäitä, vaan haikea, hieman väliinpitämätön. En jaksa kunnolla reagoida mihinkään. En halua mennä enää kouluun. En selvästikään ole toivottu siellä. Olen myöhästellyt viimeaikoina paljon enkä ole jaksanut tehdä läksyjä. Opettajat pitävät lempioppilaansa kummallisen käytöksen murrosiän piikkiin, enkä siis ole ainakaan vielä ongelmissa. Hyvä, että joululoma alkaa muutaman viikon päästä. Haluan vain mädätä kotona ja syödä. Haluan suklaata. Paljon suklaata. Mutten nyt. Nyt haluan olla laiha. Olen päättänyt laihtua neljä kiloa vuoden loppuun mennessä. Tiedän, että pystyn tekemään sen vaikka eni viikolla jos haluaisin, mutta ongelma on, että nykyään en kunnolla jaksa edes välittää koostani. Ei sillä etten haluaisi olla laiha, mutta syöminen, ruoka suussani, ruoka vatsassani. Se saa minut tuntemaan itseni eläväksi. Ilman sitä tunnetta kuolen sisältä. Minun on vain tehtävä päätös. Kumpaa haluan enemmän.